Täyssähköinen Puma Gen-E – Ford-juhlamallit huippueduin!
5. tammikuuta 2026 – Ford sai juhlia myös vuonna 2025 pakettiautojen markkinajohtajuutta Suomessa, nyt jo seitsemättä vuotta peräkkäin 31,95 % markkinaosuudella. 1 Merkki oli tasavahva kaikissa pakettiautojen kokoluokissa ja pystyi nostamaan osuuttaan täyssähköisten pakettiautojen myynnissä.
Myyntimenestyksen lisäksi vuoden 2025 kohokohtiin kuuluivat Transitin 60-vuotisjuhla ja Ranger PHEV:n valinta kansainväliseksi vuoden pakettiautoksi vuosille 2026-2027.
”Viime vuosi oli meille erinomainen kokonaisuudessaan. Erityisen iloinen olen Fordin täyssähköisten pakettiautojen myynnin kasvusta. Lanseerasimme viime vuonna pienen E-Transit Courierin, ja 2026 alkuvuodesta saamme Suomeen odotetun E-Transit Custom AWD -nelivetomallin, joten tänä vuonna meillä on tarjota vielä entistä laajempi sähköpakettiautomallisto”, kertoo Oy Ford Ab:n hyötyajoneuvojen myyntijohtaja Reima Sievänen.
Fordin vahvuudet pakettiautomarkkinalla ovat laaja ja tuore mallisto sekä kattava ja ammattitaitoinen myynti- ja huoltoverkosto. Fordin hyötyajoneuvomallistosta löytyy malli jokaiseen pakettiautosegmentiin:
Sen lisäksi, että Ford voi tarjota asiakkailleen sopivan kokoisen pakettiauton, kuhunkin tarpeeseen sopivimman mallin löytämistä helpottavat saatavilla olevien voimansiirtovaihtoehtojen ja vetotapojen laaja valikoima.
Voimansiirtovaihtoehdot ovat diesel, sähkö ja ainoana pakettiautomerkkinä myös bensiinimoottoreilla varustetut ladattavat hybridit Transit Connectiin, Transit Customiin ja Rangeriin. Malleja löytyy etu-, taka- ja nelivetoisina mallisarjasta ja voimansiirrosta riippuen.
Fordin valtuutettujen korirakentajien verkoston ja valtuutettujen Ford Transit -keskusten kautta myös erikoisratkaisut onnistuvat vaivattomasti ja ammattitaidolla.
”Tästä on hyvä lähteä Fordin 100-vuotisjuhlavuoteen Suomessa, laajalla ja tuoreella mallistolla sekä nelivetoisilla Transit Custom -juhlamalleilla. Innostusta ja tekemisen meininkiä on ilmassa”, jatkaa Sievänen.
1 Rekisteröintitilasto Netwheels / Mittaristo
UUSIEN HENKILÖAJONEUVOJEN | PUMA
UUSIEN HENKILÖAJONEUVOJEN | CAPRI
UUSIEN HENKILÖAJONEUVOJEN | EXPLORER
UUSIEN HENKILÖAJONEUVOJEN | KUGA
UUSIEN HENKILÖAJONEUVOJEN | FOCUS
UUSIEN HENKILÖAJONEUVOJEN | MACH-E
UUSIEN HENKILÖAJONEUVOJEN | PUMA