Ford keskeyttää toistaiseksi Euroopan auto- ja moottorituotantonsa

18.3.2020
  • Ford keskeyttää autojen ja moottoreiden valmistuksen suurimmilla tehtaillaan manner-Euroopassa torstaina 19.3.

  • Tuotannon tilapäisen keskeytyksen arvellaan kestävän useita viikkoja. Kestoon vaikuttaa muun muassa pandemiatilanteen kehittyminen, kansalliset rajoitukset ja alihankkijoiden tilanne.

  • Toimenpiteisiin vaikuttivat muun muassa eri maiden asettamat rajoitukset matkustamiseen ja henkilökohtaisiin kontakteihin.


Ford keskeyttää toistaiseksi autojen ja moottoreiden valmistuksen manner-Euroopan tehtaillaan koronavirustilanteen vuoksi. Tuotanto keskeytetään 19.3. alkaen ja katkoksen arvellaan kestävän viikkoja. 

Maailman Terveysjärjestön (WHO) määritti Euroopan koronaviruspandemian keskukseksi tartuntatapausten määrän noustua merkittävästi viime päivien aikana. Tartuntamäärien ennustetaan myös kasvavan jatkossa nopeasti. Fordin päätös tilapäisestä tuotannonkeskeytyksestä auttaa omalta osaltaan pyrkimyksessä estää viruksen leviämistä. 

“Vaikka koronaviruksen vaikutus toimipisteissämme on onneksi ollut pieni tähän mennessä, sen vaikutukset työntekijöihimme, jälleenmyyjiimme, toimittajiimme ja asiakkaisiimme – niin kuin koko Euroopan yhteisöön kokonaisuudessaan - ovat ennalta arvaamattomia,” sanoo Stuart Rowley, President, Ford of Europe. “Käynnissä olevalla kriisillä on dramaattiset vaikutukset Euroopan maihin ja teollisuuteen. Tämän ja eri maiden asettamien matkustamista ja henkilökohtaisia kontakteja koskevien rajoitusten vuoksi keskeytämme tilapäisesti tuotannon manner-Euroopan tehtaillamme.”

Tänään ilmoitetut toimenpiteet ovat jatkoa yhtiön viime viikolla voimaan tulleelle etätyöohjeistukselle, joka velvoittaa kaikki henkilöt työskentelemään kotona, mikäli työtehtävä ei välttämättä vaadi työpaikalla läsnäoloa. Etätyöt jatkuvat toistaiseksi, mikä myös auttaa viruksen leviämisen torjumisessa. 

Lisätietoa englanninkielisessä tiedotteessa 

Ford Temporarily Suspends European Production in Response to Coronavirus Final Final (1).pdf

Ota yhteyttä Varaa koeajo Tilaa uutiskirje


Tarjoukset

  • Tarjous päättyy: 28.2.2026

    UUSIEN HENKILÖAJONEUVOJEN | PUMA

    Täyssähköinen Puma Gen-E – Ford-juhlamallit huippueduin!

    Täyssähköinen Puma Gen-E –  Ford-juhlamallit huippueduin!
  • Tarjous päättyy: 28.2.2026

    UUSIEN HENKILÖAJONEUVOJEN | CAPRI

    Täyssähköinen Capri – Ford-juhlamallit huippueduin!

    Täyssähköinen Capri – Ford-juhlamallit huippueduin!
  • Tarjous päättyy: 31.1.2026

    UUSIEN HENKILÖAJONEUVOJEN | EXPLORER

    Täyssähköinen Explorer – Ford-juhlamallit huippueduin!

    Täyssähköinen Explorer – Ford-juhlamallit huippueduin!
  • Tarjous päättyy: 28.2.2026

    UUSIEN HENKILÖAJONEUVOJEN | KUGA

    Kuga – Ford-juhlamallit huippueduin!

    Kuga  –  Ford-juhlamallit huippueduin!
  • Tarjous päättyy: 28.2.2026

    UUSIEN HENKILÖAJONEUVOJEN | FOCUS

    Focus – Viimeisiä viedään NYT huippuedullisella rahoituksella!

    Focus – Viimeisiä viedään NYT huippuedullisella rahoituksella!
  • Tarjous päättyy: 28.2.2026

    UUSIEN HENKILÖAJONEUVOJEN | MACH-E

    Mustang Mach-E – Ford-juhlamallit huippueduin!

    Mustang Mach-E –  Ford-juhlamallit huippueduin!
  • Tarjous päättyy: 28.2.2026

    UUSIEN HENKILÖAJONEUVOJEN | PUMA

    Puma – Ford-juhlamallit huippueduin!

    Puma  –  Ford-juhlamallit huippueduin!
  • Tarjous päättyy: 28.2.2026

    Tourneo Connect – Hyödynnä edullinen 1,9 % + kulut rahoitus

    Tourneo Connect – Hyödynnä edullinen 1,9 % + kulut rahoitus
  • Tarjous päättyy: 28.2.2026

    Ford Tourneo Courier – Hyödynnä edullinen 1,9 % + kulut rahoitus

    Ford Tourneo Courier – Hyödynnä edullinen 1,9 % + kulut rahoitus
  • Tarjous päättyy: 28.2.2026

    Ford E-Tourneo Courier – Hyödynnä huippuedullinen 1,00 % + kulut rahoitus

    Ford E-Tourneo Courier – Hyödynnä huippuedullinen 1,00 % + kulut rahoitus
  • Katso kaikki viimeisimmät tarjoukset Demo Autos
Katso kaikki viimeisimmät tarjoukset Demo Autos

Uutiset

Katso kaikki viimeisimmät uutiset Demo Autos